Kas kummaa, veri mouruaa, 
se ei kulje enää hiljaa. 
Katsos ehkä se on osa, 
sitä luomakunnan viljaa. 

Suonista aivoihin 
se virtaa ja vaatii 
ja ehkä vielä pikaisen 
sotasuunnitelman laatii,
se noihin pikku vaivoihin 
jotka pulppusivat aivoihin. 

Ja missä kosket kuohuvat,
taas leppymättä soljuvat, 
niin siellä virrat kutsuvat 

Tunteet ovat kuin koski, 
joka velloo ja lyö, 
yli äyräiden, kiihkeänä 
ja rauhattomana, 

tuoden terveisiä
piikivisiä päivään tähän, 
kuohuvaan hetkeen 
jota myös 
vedenjakajaksi
kutsutaan, 

tähän päivään
ja hetkeen
kun pinna on kireällä
ja otsanahka väpättää

ja vaahtopäät 
malttamattomina 
korventavat

Painajainen raastaa
ja ahdistaa, 
se saa haukkomaan
happea. 

Oletko koskaan 
astellut painajaisten 
bulevardilla,
silmät säikähdyksestä 
auki, kylmä hiki
otsalla, happea haukkoen
ja omaa varjoa peläten...

No sittenpähän tiedät 

Se on romantiikkaa
ja hulluutta,
vuorovettä ja aaltoja, 
taikuutta ja valoa, 
unta meren yllä.

Se on unen silta satuihin
ja hopeinen hetki huomiseen,
vetovoimaa ja kauneutta
ja sametin pehmeä lumous. 

Kuu on virkistävää taikaa 
ja haaveiden herkkää voimaa. 

Sarjakuvissa sattuu
ja tapahtuu. 
Ne eivät ole hajuttomia,
mauttomia
tai värittömiä. 
Niissä on
kerronnallista imua. 

Ne ovat ajattomia, 
eivätkä niiden sankarit 
vanhene koskaan,
konstit vain kovenevat, 
vaikka toisaalta, 
ne ovat humoristisia
sekä viihdyttäviä
ja joskus jopa koukuttavia. 

Ne luovat oman maailmansa, 
jossa kauneus ja rumuus 
seikkailevat vain
taivas rajanaan
ja mielikuvitus kattomaan. 

Sarjakuvissa on sankareita 
ja niissä paha saa
aina palkkansa, 
mutta hyvä,..
se jää aina ilman.